Opiskelin nukkemuotoilua koko viime syksyn ja se vei mennessään. Antiikkinuket ovat edelleen lähellä sydäntä mutta nyt on aika pitää virallisestikin ainakin muutaman kuukauden mittainen paussi korjaamotoiminnassa. Katsotaan kesällä uudestaan. Tämä on päivätyön ohella tehtynä rakas  sivutoimi mutta nyt on aika sulkea ovi, mutta jättää se silti raolleen.

Lotta-nukke pelastui pölyltä ja vintistä

Martta Nukketeollisuuden 1940-luvulla valmistama Lotta-nukke napattiin talteen jo 1980-luvulla jätelavalta. Se pääsi turvaan vintille ja sieltä korjaamolleni ja kokoelmaani 2015.

Likainenhan neitoparka oli ja kasvojen puhdistus äärettömän hankalaa. Mutta kyllä ne rusoposket pölykerroksen alta löytyivät.

Peruukki vaati kunnon tuuletuksen ja vaatteet pesun. Uuteen hattuun etsin materiaalia armeijan ylijäämävarastostakin- ei löytynyt. Mutta onneksi en heitä koskaan mitään pois ja vanha keittiöpyyhe sai kunniakkaan lopun.

Hihanauhan värit  päättelin itse - ja oikeassa olin. Sen todistaa Lotta-museosta eilen napattu kuva.
Merkit ja Lotta-passi aitoja vanhoja.

Lottani on tietenkin ilmavalvonta-Lotta. Vanhassa kuvassa ison kuparipannun kanssa isoisoäitini Lydia Hamara, ilmavalvontatornien pystytystalkoissa Uudessakylässä (kuva Marja Granqvist.

.

Tärkeä tiedotus koirille ja niiden omistajille

Miltä sinusta tuntuisi jos vuosikaudet mukana kulkenut ja öiset painajaiset karkoittanut  ystäväsi olisi ilman silmiä?

Korjaaminen on aina mahdollista - tarvittaessa lelulle voidaan rakentaa uudestaan vaikka koko kasvot. Mutta se omistajan suru ja pettymys lemmikkikoiran vuoksi - sitä ei voi rahalla mitata.

Eikös sovita että leikitään vain niillä leluilla jotka on omia? Jos et lelua omista, pyydä että omistajasi ostaa sinulle eläinkaupasta koirille tarkoitetun turvallisen lelun. Niiden silmät eivät irtoa sillä ne on kirjottu.

Ja irti pureskeltu silmä, niin herkulliselta kun se maistuukin, on todella vaarallinen kun vatsaan asti joutuu. Siinä tarvitaan lelulääkärin lisäksi eläinlääkäriäkin

.

Koiramaisin terveisin,

Ransu Karvakuonon pikkuserkku jonka pian saat tavata Savonlinnan Nukke - ja Lelumuseo Suruttomassa

Ihana Klaara Schildgröt

Joskus minulle tarjotaan nukkeja ja leluja ostettavaksi. Viime talvena meille halusi muuttaa Schildgröt tehtaan selluloidinukke1900- luvun alkuvuosikymmeniltä sisaruksineen (niistä kerron joskus myöhemmin). 

Klaaralla oli jo muutaman  sukupolven ajan  leikitty, kun tuo kuvan pieni tyttö 1940-luvulla sotien jälkeen nuken itselleen sai. Klaaralla oli kauniit kiharat ja rusetti, aivan kuten suloisella omistajallaan. Nimen Klaaralle oli antanut jo ihka ensimmäinen omistaja, 

Klaara päätyi uusien leikkien jälkeen vintille vuosikymmeniksi.  Kun omistajan ystävätär kävi korjaamollani noutamassa nukkeaan oli Klaaran omistaja mukana. Sovimme että käyn luonaan katsomassa nukkeja joista on luopumassa. 

Kun meni käymään oli Klaara jo tuotu vintiltä olohuoneeseen. Silmät ja peruukki olivat kadonneet. Ihana sininen leninki ja kaikki muutkin vaatteet, sukkia myöten olivat kuitenkin edelleen yllä.  

Ehkäpä ne vinttivuosikymmenet olivat Klaaran pelastus. Kasvot olivat säilyneet kauniina kun suora auringonvalo ei niitä ollut haalistanut eikä kukaan niitä ollut yrittänyt puhdistaa.  "Risaa ja vanhaa" leninkiä kukaan ei ollut vaihtanut uuteen. Onneksi vintillä ei ollut käynyt kutsumattomia vieraitakaan: hiiriä, ötököitä tai varkaita. 

Sopiva vanha peruukki ja silmät löytyivät varastostani. Leningin ja muut vaatteet sain puhdistettua ja korjattua. Rusetti päähän - oih ihanuutta! 

Frozen Charlotta ja nukkehistoriani

Ehkäpä joku saattaa ihmetellä tuota pientä valkoista nukkea blogissani. Sekä pientä tyttöä jonka kuvan päällä nukke poseeraa?

Pikkutyttö on isomummoni Lydia Hamara s1881 Viisas ja sisukas.

Äitini löysi nuken 1970-luvulla sukutilan kasvimaalta. Sain sen itselleni 90-luvulla, ja kun kaksostyttäreni syntyivät 1995, nukke pääsi nukkekotiin. Koristeeksi kylpyammeeseen. No- jostain syystä pää oli mennyt poikki ja kadonnut....ja jäi pelkkä torso. Olin äärettömän pahoillani sillä nukke oli minulle kovin tärkeä. Säilytin kuitenkin vartalon ja hankin maailmalta korvaavia nukkeja.... mutta ei ne olleet samoja.  Mutta aivan kuten oikeissakin saduissa,  pari vuotta sitten pää löytyi ja Charlotta jatkaa elämäänsä.

Kerron Charlottan tarinan ja muita nukkeajatuksiani täällä:  http://areena.yle.fi/radio/2424977


Kiitos tästä vuodesta - pidetään huoli itsestämme ja toisistamme!

Nöpön tarina- voi koiruuksien koiruus!

Voi hyvät koirat. 

Miksi pitää aina valita se omistajan rakkain lelu jonka otatte hampaisiinne? 

kuva (c) Nöpön omistajan Jaana-äiti 

Onneksi me lelukorjaajat teemme pieniä ihmeitä. Onneksi ei Nöpökään menettänyt lopullisesti kuin nenänsä. Onneksi pää oli helppo laittaa nallenivelellä takaisin liikkuvaksi. Onneksi neniäkin saa varaosina. Joten siitäs sait tuhma koira! Nöpö jatkaa leikkejään pienen tytön kanssa, Onhan hänellä kokemusta  tytön äidinkin leluna, yli 20 vuotta.  

Nöpö sai korjaamolla uuden ystävän. Oikean 1800 -luvun posliininukke Lillyn. Yhdessä he pohtivat sitä miksi eivät kaikki olennot, ihmiset ja eläimet voisi elää sovussa?  Miksi rikotaan toisia? Yli viikon  ajan he miettivät ja miettivät.  Vasta kun omistaja soitti korjaamon ovikelloa ja sai Nöpön syliin, Lilly ja Nöpö ratkaisivat ongelman: Tuhma koirakin on  vaan kunnon halausta vailla! 

                                                               kuva (c) V.Vihervä

Nallekarhu sairasti

Vanhojen nallejen suosio on vankka ja syykin selvä. Vaikka sukupuoliroolit eivät enää nykyään määritä millä leluilla lapset leikkivät - ennen niin oli. Poikalapselle on aina ollut täysin luontevaa leikkiä nalleilla ja muilla pehmoleluilla. Niinpä kaikilla lapsilla oli nalleja.

Tämä sankari on saanut joskus vähän rajummin leikissä kyytiä ja kaula repsahtanut auki. Ei se mitään. Se vahvistetiin ja ommeltiin ja henki kulkee jälleen. Nalle on harvinaisen sielukas yksilö. Sellaisenaan.