keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Frozen Charlotta ja nukkehistoriani

Ehkäpä joku saattaa ihmetellä tuota pientä valkoista nukkea blogissani. Sekä pientä tyttöä jonka kuvan päällä nukke poseeraa?

Pikkutyttö on isomummoni Lydia Hamara s1881 Viisas ja sisukas.

Äitini löysi nuken 1970-luvulla sukutilan kasvimaalta. Sain sen itselleni 90-luvulla, ja kun kaksostyttäreni syntyivät 1995, nukke pääsi nukkekotiin. Koristeeksi kylpyammeeseen. No- jostain syystä pää oli mennyt poikki ja kadonnut....ja jäi pelkkä torso. Olin äärettömän pahoillani sillä nukke oli minulle kovin tärkeä. Säilytin kuitenkin vartalon ja hankin maailmalta korvaavia nukkeja.... mutta ei ne olleet samoja.  Mutta aivan kuten oikeissakin saduissa,  pari vuotta sitten pää löytyi ja Charlotta jatkaa elämäänsä.

Kerron Charlottan tarinan ja muita nukkeajatuksiani täällä:  http://areena.yle.fi/radio/2424977


Kiitos tästä vuodesta - pidetään huoli itsestämme ja toisistamme!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nöpön tarina- voi koiruuksien koiruus!

Voi hyvät koirat. 
Miksi pitää aina valita se omistajan rakkain lelu jonka otatte hampaisiinne? 



kuva (c) Nöpön omistajan Jaana-äiti 

Onneksi me lelukorjaajat teemme pieniä ihmeitä. Onneksi ei Nöpökään menettänyt lopullisesti kuin nenänsä. Onneksi pää oli helppo laittaa nallenivelellä takaisin liikkuvaksi. Onneksi neniäkin saa varaosina. Joten siitäs sait tuhma koira! Nöpö jatkaa leikkejään pienen tytön kanssa, Onhan hänellä kokemusta  tytön äidinkin leluna, yli 20 vuotta.  

Nöpö sai korjaamolla uuden ystävän. Oikean 1800 -luvun posliininukke Lillyn. Yhdessä he pohtivat sitä miksi eivät kaikki olennot, ihmiset ja eläimet voisi elää sovussa?  Miksi rikotaan toisia? Yli viikon  ajan he miettivät ja miettivät.  Vasta kun omistaja soitti korjaamon ovikelloa ja sai Nöpön syliin, Lilly ja Nöpö ratkaisivat ongelman: Tuhma koirakin on  vaan kunnon halausta vailla! 


                                                               kuva (c) V.Vihervä

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Nallekarhu sairasti

Vanhojen nallejen suosio on vankka ja syykin selvä. Vaikka sukupuoliroolit eivät enää nykyään määritä millä leluilla lapset leikkivät - ennen niin oli. Poikalapselle on aina ollut täysin luontevaa leikkiä nalleilla ja muilla pehmoleluilla. Niinpä kaikilla lapsilla oli nalleja.

Tämä sankari on saanut joskus vähän rajummin leikissä kyytiä ja kaula repsahtanut auki. Ei se mitään. Se vahvistetiin ja ommeltiin ja henki kulkee jälleen. Nalle on harvinaisen sielukas yksilö. Sellaisenaan.

                                         




torstai 6. helmikuuta 2014

Evakkomatka 5-vuotiaan Ritin Ystävän kanssa


Ikävä kyllä moni lapsi on joutunut  kokemaan sodan kauhut. 
Laatokan Karjalassa, Läskelässä kotinsa joutui jättämään pieni Riti-tyttö. Mukaan sai pakata sen minkä itse jaksoi kantaa. Riti pakkasi reppuunsa nuket.  Nukkien päät kurkistivat repusta ja joku mies huudahti: "Katsokaa tytöllä on mukulat selässä!" 

Vuosien varrella pieneltä pahvista valmistetulta vauvanukelta katosivat silmät pään sisään. Sen näkökyky pelastettiin valmistamalla itse paperista uudet. Pää meinasi haljeta mutta se teipatiin kiinni. Mekko kului mutta sitä ei heitetty pois.

 Rakkaasta ystävästä pidettiin leikkien lopputtuakin hyvää huolta. Se odotti omien nukkekavereidensa kanssa päivää jona silmät kiinnitettiin takaisin. Lähes jo irtonainen teippi oli samalla pakko poistaa, sillä pää oli edelleen pahasti halki. Mussa tapauksessa se olisi saanut jäädä. Paperiset silmät säilytettiin, tottakai,  nyt ne ovat pienessä laatikossa joka muistuttaaa siitä että kaveria ei jätetä! Kasvojen kulumat saivat jäädä kertomaan nuken tarinaa- eihän meistä kukaan tuossa iässä ole enää rypytön. Mekko korjatiin ja silitettiin kuntoon. 







torstai 9. tammikuuta 2014

Alkuperäiset korjauksetkin ovat arvokkaita!













Tämä China Head nukke on ollut erityisen onnekas. Se on saanut olla leikittävänä ja kun leikissä meni joku osa rikki, korjattiin se joka kerta leikkikuntoon. Joku lapsi joskus 1800-luvulla Amerikan maalla sai nuken omistaa ja sieltä se myytiin kauas Suomeen.

Nuken onni jatkui. Vaikka se on viimeisen vuosisatansa ollut keräilijöiden hallussa ei kukaan ole mennyt "korjauttamaan" sitä. Rintalasta on kokonaan kadonnut ja  pää on kiinnitetty kaulasta rautalangalla ja kipsillä. Vartaloa on ajan saatossa paikkailtu useampaankin kertaan. Ja hyvin on kestänyt. Vaatekertakin on alkuperäinen, sen tunnistaa vanhan ompelukoneen pikkuruisista pistoista ja onhan puserokin jo alkanut hajota itsestään.

Jos nukke nyt maalattaisiin ja vartalo ja vaatteet uusittaisiin siitä tulisi sieluton tusinanukke jonka arvo olisi mitätön. 

Tällainen aarre on onni omistaa ja nimenkin se sai. Laura Ingalls - tottakai!










keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Anne-nuken tarina

Anne on hyvin perinteinen vinyylinukke, liikkuvasilmäinen ja kaunishiuksinen. Siis oli kunnes hiukset lähtivät niks ja naks-  liekö parturileikki vienyt kauniit kiharat? Silmät samenivat, sille en keksi muuta selitystä kun kylvetysleikit.  Ripsetkin katosivat jonnekin.



Omistajalle ei missään vaiheessa tullut mieleenkään luopua kovia kokeneesta ystävästään. Muutaman vuosikymmenen nukke kiltisti odotti uusia hiuksia ja eloa silmiinsä. Sen kaveri korjattiin korjaamollani ensin, Dollytex Taina-nukke sai muutama vuosi sitten uudet jalat. Hoitojonossa jalattomuus on kiireellisempi hoitotoimenpide kun huono näkö ja hiuksettomuus.

Hiusten uudellennistutus on todella hidasta ja kun työtunteja tulee monta,  myös kallista. Annen kohdalla päädyttin peruukkiin. Silmiin maalattiin mustuaiset, uudet ripset ja tyttö myös puhdistettiin. Muuta ei tarvinnut tehdä ja nyt neiti on kaunis kun nukke.